Kävimme eilen isännän ja renkipojan kanssa mökillä paikkoja katsomassa.

Hiljaista oli, kun vertasi kesän vilinään, mutta useampi ihmisiä me siellä kuitenkin näimme ja muutaman kanssa vaihdoimme sanasenkin.

Mökisäs oli hyvin yksinäinen tunnelma, imuri oli jäänyt keskelle lattiaa ja yksinäinen villsukkapari lojui sohvalla.

Alunperin oli ajatus tehdä vähän hommia puutarhassa, mutta meitä ei huvittanutkaa, totesimme että eivät ne mihinkään karkaa ja teimme vain kävelylenkin ympäri aluetta.

Hirvet olivat viimevuonna tehneet aikamoista tuhoa puutarhoissa, ja nyt pensaat ja puut ja tontit olivatkin suojatut. Tosin vähän tuli mieleen hätäväarjelun liiottelu ja aikamoisia virityksiä näkyi olevan: koko palstaa ympäröi useammassakin paikassa keltainen muovinauha ja joissakin paikoissa oli siihen vielä ripustettu foliota, punaisia kankaansuikaleita tai mitä milloinkin. Osa viljelijöistä luotti saippuanhajuun, joillakin oli marjapensaan ympärille kiedottu elmukelmua ja joidenkin pensaiden yli oli vedetty rastasverkot .

Meillä ei suojauksia ole tehty, ehkä kadumme sitä keväällä, mutta syyskuun lopusta lokakuun lopull ekäteni oli kantositeessä, joten muutkin syystyöt jäivät vähän huonolle hollille.

Tuleekohan mökillä käytyä talven aikana? Ensimmäisen kerran kävimme katsomassa mökkiä viime keävttalvena kun lumi oli vielä maassa..